Pitkästä aikaa niin hyvä elokuva, että jotain täytyy jo blogiinkin raapustaa.

 Eipä ihan turhaan ole kehuttu Heath Ledgerin roolisuoritusta tässä elokuvassa, mies sopi Jokeriksi kuin "nyrkki silmään". Christian Bale suoriutui roolistaan jopa mielestäni paremmin tässä batmanissa kuin aikaisemmassa lepakkomiehessä, Batman Begins:ssa.

 Elokuva kokonaisuudessaan oli synkkä, juuri tällainen batmanin tuleekin olla. Pituutta tällä oli ehkä hieman liikaakin, mutta mahtuipa siihen pitkä tarinakin. Ei tässä tylsistymään ainakaan päässyt missään vaiheessa, "juonenkäänteitä" oli ihan riittämiin koko leffan pituudelle.

 Voisin ylistää The Dark Knight:a vaikka kuinka paljon, mutta meneppä ennemmin itse katsomaan ja toteamaan oma mielipide. Itse pidin niin paljon, että voisin jopa käydä toisen kerran katsomassa teatterissa. Ehdottomasti hankintalistalle kunhan julkaistaan DVD/Blu-ray:na.