Nokia N73 saapui postiin perjantaina ja nyt tässä on viikonlopun ajan saanut opetella s60:n käyttöä.
Fiksulta kamppeelta tuo ainakin vielä tuntuu, pientä miinusta kun softan joutui heti kättelyssä päivittämään. Onneksi nokia tarjoaa nykyään N-seriesseihin update-softwarea koneelle millä saa USB-kaapelilla itse päivitettyä puhelimen, ettei heti tarvinnu huoltoon ruveta kiikuttaan uutta puhelinta.
Vaihteeksi jotain leffateatteriin raahautumisen arvoista ohjelmistossa, jotenka uusi Finnkino Plaza täytyi lähteä tarkistamaan. Eipä muuta kuin liput varaukseen perjantaiaamuna ja poika illasta mummolle yökylään :)
Casino Royale perustuu Ian Flemingin ensimmäiseen James Bond-romaaniin. Elokuva käynnistyy ajalta ennen James Bondin 00-statusta ja alkukohtaus onkin vakuuttavasti mustavalkoinen. Elokuvasta puuttui kokonaan Q ja Q:n ihmegadgetit, mitä nyt Aston Martiniin oli survottu defibrillaattori ja vähän muuta lääkintätarvetta jotta James ei kuole vaikka hänet myrkytettäisiinkin.
Daniel Craig arvelutti aluksi pääroolissa, mutta enpä ainakaan menisi haukkumaan huonoimmaksi Bond-näyttelijäksi.
Enempää leffaa spoilaamatta arvosanaksi 8. Mikäli muut 007:t iskevät niin tämäkin on nähtävä ja mielellään hyvässä elokuvateatterissa.
Finnkino Plaza 1 Oli ehkä hieman pettymys kokonaisuutena. AS2 ei ollut niin hieno mullistus äänisaralla jotta sitä edes kannattaisi mainostaa. Sama se mitä finnkinon äänisuunnittelijat sanovat, mutta etukanavien sijoitus kankaan yläpuolelle oli täysin perseestä. Mainoksia ja leffan alkua katsottaessa vaivasi tosi paljon etukanavien äänien tuleminen ylhäältä, mitä finnkino mainosti hyvänä kehityksenä. Jossain vaiheessa elokuvaa asiaan ei kiinnittänyt enää niin paljoa huomiota, mutta häiritsevää se oli koko elokuvan ajan. Penkit teatterissa olivat hyvät istua, eikä paikat puutuneet edes 2 ja ½ tunnin elokuvan aikana, eikä tarvinnut asentoa hakea koko elokuvan ajan. Valkokangas oli tosiaankin ISO, jopa liian iso ja tekstejä lukiessa joutui katsetta kääntämään kankaan keskikohdasta hieman alaspäin ja luovutin tekstien seuraamisen heti alkutunnarin jälkeen. Tilannetta olisi luultavimmin parantanut paikat ihan takariveiltä, mutta RIOn saliin tottuneena otin paikat keskiväliltä. Takarivin paikoilta olisi luultavasti myös etuäänet kuulostanut paremmilta. Ensi kerralle otan paikat takaa ja sitten voi antaa lopullisen tuomion uudesta salista.
Kokonaisuutena itse elokuva oli melko hyvä koeponnistus uudelle leffasalille.